edessä,pitäisi huomenna antaa opettajalle vastaus. Elikkä pojallani on oppimisvaikeuksia matikassa laskeminen on vaikeaa,lukeminen hidasta,parempaan suuntaan menossa ja kirjoittaminen vaikeaa jää kirjaimia puuttumaan. Poika on käynyt koulupsykologin testeissä jossa saatiin hieman selvyyttä asiaan,mutta esim luki- tai keskittymishäiriötä ei ole. Sain hänelle myös neurologiseen kuntoutukseen aikoja. MUTTA nyt minun olisi huomiseen mennessä päätettävä,että jätänkö pojan kertaamaan toisen luokan vai päästänkö hänet 3-luokalle. Läksyjen kanssa on aika taistelua kotona ja poika ei muutenkaan ole yhtään innostunut koulunkäynnistä. Kiusaamistakin on ollut ja poikani pelkää että kiusaaaminen lisääntyy jos ei siirry 3-luokalle. Itse olen kahdenvaiheilla asiassa koska opettaja ja erityisopettaja sanoivat, että poika voisi jotenkuten selviytyä kolmannella luokalla mutta pelkäävät että hän tuskastuu ja oppimiskuorma kasvaa entisestään. 10 oppilasta pojastani ei koskaan tule eikä se minua haitttaa. Onko täällä ketään jolla olisi ollut vastaavanlainen tilanne? mitä päätitte tehdä ja miksi?