Oli sitten kyse parisuhteesta, lapsista tai kodinhoidosta niin miksi tässä yhteiskunnassa on niiiin pirun vaikea saada apua?? Yritin saada apua paskaan parisuhteeseeni ja ajan sanottiin menevän kuukausien päähän. Juu emme ole eroamassa hetkessä mutta olen myös aika loppu jo, tuskin kukaan pyytää apua ensimmäisestä alamäen nähtyään, minä ainakin pyydän apua vasta kun alamäkeä on jo kestänyt hetken, odottelen ensin jos asiat hoituisivat itsekseen. Ei kannata siis. Parissa muussa paikassa olisi pitänyt soittaa apua, enkä edes ymmärtänyt tarkalleen mihinkä numeroon. Kamala mielestäni soittaa"hei mulla menee huonosti, saisko täältä apua??". Mieluummin laitan s.postia, miksi sitä ei ole melkein missään, siis 2000-luvulla vielä soitellaan ja soitellaan. Mulla ainakin on iso kynnys soittaa tollasesta. Muutenkin oman perheen kanssa kaikki on vaikeaa.. En jaksa... Onko oman perheen kanssa pakko väkisin aina yrittää tulla toimeen siis en vittu ymmärrä? Se on perhe mutta jos se tuottaa vaan mielipahaa kaikille niin MIKSI MIKSI MIKSI? Kun en edes voi luottaa että he ovat aina auttamassa jos muut jättää. Omat ystäväni ovat ainakin paljon luotettavampia ja muutenkin normaalempia kuin ihan eri planeetalla olevat vanhempani ja yksi siskoistani. Ihan oikeasti olen niin täynnä tätä. Olen varmasti adoptoitu, marsista. Omat vanhempani ovat kamalia vaikka väittävät tekevänsä kaikkensa puolestani jne jne perussettiä.. Sanovatko kaikki vanhemmat noin vaan koska niin kuuluu sanoa ja etten voi loukkaantua heille yms? He ovat vanhoja, joten heitä pitäisi ymmärtää, joka asiassa, typerässäkin.. Entä jos sukset menee kokoajan ristiin niiin annanko vaan olla, koska he ovat vanhoja??En jaksa. Elämäni on täynnä paskoja suhteita, jotenkin vedän niitä puoleeni, olen niin paska.. En tule nykyään kenenkään kanssa toimeen.. Tottakai se laittaa miettimään olenko niin hirveä ihminen etten tule kenenkään kanssa toimeen... Mikä vittu minua vaivaa? Olen herkkä, mutten mielestäni liian herkkä. Sanon herkästi ihmisille takaisin mutten myöskään pillitä jos minulle sanotaan, ellei nyt sanota täysin loukatakseen jotain arkaa. Enkä sano itse takaisin siis loukatakseni vaan lähinnä korjatakseni jonkun jutun tai vaan siis puolustaakseni. Menee hermo kun aina saa kaiken vääntää rautalangasta ja kukaan ei tunnut ymmärtävän minua eivätkä he edes halua. Ketään ei oikeasti kiinnosta vaikka kuolisin. Hautajaisenikin menisi vanhempieni siihen "oho, unohtu kun ollaan vanhoja heheheh" osioon. Tuon puolisonkin kanssa menee hermo kokoajan. Pelkästään se, että pyydän puolisoani tekemään kotityöt, on kuulemma nalkutusta, hän tekee niin typeriä juttuja etten jaksa näitä paskanaamoja ympärilläni. Siis tiskejä ei viedä koskaan olkkarista keittiöön, omia pyykkejä ei laiteta kaappiin vaan ne ovat vessassa viikattuna ja menevät siitä suoraan käyttöön, siitä koneeseen ja taas sama jatkuu, kaappiin ne päätyy harvoin. Tyhjät ruokapaketit jää pöydälle-ei roskiin, roskat viedään max kerran viikossa, kenkiä ei laiteta ikinä kenkätelineeseen, sänkyä mies ei ole pedannut koskaan, leluja ei kerätä leluhyllyihin vaikka siksi ne ostin, helottamaan elämää, jne jne jne.......... En ole täydellinen mutten kyllä noin avuton paska että samasta asiasta saa sanoa 10000000000 kertaa eikä silti auta, ja se, että minua ainakin kiinnostaa minulle rakkaiden ihmisten asiat, minä haluan auttaa ja olla tukena, enkä vedä huumoria sinne minne se ei vittu kuulu.... Sillä ei pyydetä anteeksi isoja asioita. Olipa kyllä ihana ja imartelevaa kun äitini oli sanonut siskolleni jonka kanssa olen riidellyt ja loukkaantunut ihan aiheesta mielestäni, että minulla on joku kamala trauma ja käyn terapiassa ja syön lääkkeitä koska olen niin katkera ihminen. niin. täyttä paskaa kaikki, en käy enkä syö eli äidilläni oli vain tarve selitellä minun kamalaa käytöstäni sillä että olen muka pipipää, että ilman tätä selitystä olisin ollut vaan käsittämättömän hullu joten minusta piti valehdella! WHAT?? minä aiheutan katkeruuden juu.. se, että ihmiset ympärilläni kohtelevat minua huonosti, siis rakkaat ihmiset nimenomaan, ja eivät kuuntele minua ja unohtelevat minulle tärkeitä asioita jne ja vähättelevät kaikkea sekä laittavat meidän sisarukset selkeään paremmuusjärjestykseen, sillähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa että olen katkeroitunut. Ja miksi en saisi olla katkera. Niin kauan kuin asiat päässäni ovat selvittämättä, en voi antaa olla, en vaan osaa vaikka yritän. ja se ettei kukaan kuuntele tai ota vakavasti niin saa kaiken jatkumaan. En jaska. Muutenkin vanhempani painostavat minua kokoajan tekemään sovun siskoni kanssa mutta siis vain minun, minä olen kaiken syypää. Eikö riitaan tarvitse aina kaksi. Olen niin täynnä tätä. Meillä menee siskonikin kanssa kokoajan sukset ristiin ja nyt meni riitakin ihan yli niin heti minussa on vika ja kaikki haluavat minun sopivan ja lopettavan kaiken. Eipä siskonikaan mitään tee sen eteen että olisimme väleissä! Minä siis pilaan kaiken? Siskoni sanoi minulle loukkaavia asioita, viimeisen kerran sanon minä joten laitoin pisteen touhulle ja näin kävi. Tiedän että sama jatkuisi vaan joten miksi pitää heti pyydellä anteeksi vaan koska on perhettä..? Ei kuitenkaan käyttäydytä niin. Kamalaa tuo painostus. Tulee tosi paha mieli. En kohta jaksa vittu edes elämää. Katselin jo puolisolle omaa asuntoa mutten saanut sitä, meillä kun ei ole varaa kahteen isoon normaaliin asuntoon ja tuo oli todella halpa. Mutta jos ei toista yhtä halpaa tule (ei tule) niin joudun minäkin muuttamaan lasten kanssa johonkin pieneen koppiin tästä ihanasta asunnosta mutta missä me vaan riidellään kotitöistä, joihin liittyy siis kaikkea muutakin. Siihen päälle vanhempieni sekoilu ja siskoni paapominen.. Kukaan ei edes huomaisi vaikka kuolisin. Juuri nyt.
Missä minä olen?
Täällä Vanhempien-jutut voit kysyä ja vastata kysymyksiin ja jakaa kokemuksiasi muiden kanssa!
kateraksi ryhtyminen on pitkä ja kivinen tie kävellä. älä lähde siihen, vaikka kirjoitustyylistäsi päätellen olet sillä tiellä jo astellut tovin:( riitoihin tarvitaan aina kaksi, tuskin kaikki syy aina on sinussa niinkuin aiheellisesti epäiletkin. ei kuitenkaan kannata provosoitua toisista siten, että antaisi ulospäin kaiken myrskytä kirjoittamasi lailla. tällöin liian moni luo sinusta omanlaisensa kuvan ja pitää sinua mahdollisesti luotaantyöntävänä, jota ei ole helppo enää lähestyä, ainakaan anteeksi pyytämisen merkeissä. jos olet parempi kirjoittamaan tunteitasi paperille, kuten mainitsit, että ennemmin s-postia kuin puhelua, niin mikset kirjoittasi kirjettä perheellesi? miehellesi, siskollesi, vanhemmillesi? kirjoitushetkellä kun saat monta mahdollisuutta vetää henkeen, kasata itseesi. josko kirjoitat asiallisen ei-katkeran kirjeen jossa kerrot tunteistasi, toiveistasi, tällöin oisit tullut jo puolitiehen vastaan. heilläkin osi sitten aikaa pohtia omaa kantaansa, ilman että se ensireaktion julmuus ja väärinymmärrettävyys pilaisi koko sovinnon mahdollisuutta. mie olen muutaman kerran turvautunut kirjeeseen, kun tuntuu että kommunikointi toisen kanssa on muuttunut pelkiksi väärinymmärrysten tansseiksi. enkä puhu nyt välttämättä mistään kaukaisesta ystävästä, vaan puolisosta:) lopulta myökin haettiin apua. kirkon työntekijältä kunnalta. päästiin tällaiseen pariterapiaan ja saatiin kommunikaatio taas pelaamaan sekä suhde aivan uuteen kukoisukseen:) toivottavasti teki saaatte apua.
Mä ehkä luulen ymmärtävän mitä sä tarkotat. Joskus itellä on ollu oman perheen kanssa vähän samaa tyyliä. Tarpeeksi ku sain 'paskaa' niskaani niin päätin että mun paskan siedätys raja on ylittyny ja otin etäisyyttä aikalailla. Välillä meni parikin vuotta ja nyt kun on ollu taas useemmin tekemisissä nii ajoissa alkaa huomaamaan että jos on liikaa tekemisissä ni alkaa riitoja tulee mut nyt osaa jo ennakoida ja pitää väliä. Usein oli kyse että joku sano jotain suutuspäissään ja myöhemmin ei sitte edes muistanu sanoneensa koskaan mitään ja mua ainakin henkilökohtasesti ärsyttää ihmiset jotka sanoo asioita mitstä ei ota vastuuta eikä myöskään ole tarkoittanut.. mutta toivottavasti saat asiat parhainpäin.:) eikös joskus pidä olla myös niitä huonoja hetkiä jotta osaa arvostaa sitten niitä hyviä ja ehkä kasvaa ihmisenä taas vähän enemmän.
Ja sehän tässä oli osa ongelmaa ettei mistään saa apua...... Ainakaan tarpeeksi yksinkertaisesti. Ja annoin nyt turhan kevyen kuvan tilanteestani viimeisimmässä, tarkoitin siis lähinnä, että kun en mieti asiaa niin kaikki on ok ja elämä jatkuu. Mutta meilläkin on tietenkin tilanteita joissa pitää olla tekemisissä toistemme kanssa niin ne pelottaa jo valmiiksi, sukujuhlat jne. En tiedä miten niistä selviän ja tottakai tämä tilanne pitää jotenkin ratketa. Yön yli asiaa mietittyäni tulin kuitenkin siihen lopputulokseen etten jaksa enää heidän kuluttaa minua. Annan nyt olla tosiaan. Mutta pelottaa kun tiedän ettei se kauaa helpota. Asutaan muutenkin 2km päässä toisistamme.
Miksi kaikkien ensimmäinen neuvo on aina se että katso peiliin sinäKIN? Olen niin kyllästynyt koko elämäni sinne tuijottamaan kun minä olen läheisteni kanssa kokeillut miljoonia eri sanomisia ja suhtautumisia ja jättänyt väliinkin mutta kun ei auta. Puolustan itsenäni/sanon takaisin kun joku on väärässä tai syyttää aiheetta tai jotain sellaista, sanoin sen teille nyt siis siksi, että niitäkin ihmisiä on paljon jotka eivät siihen vaivaudu vaan antavat olla, minä en osaa olla. Onko se joku ongelma ihmisten kanssa?? Minusta ei ressukkaa saa tekemälläkään, sitäkö läheiseni vain haluavat, en siksi sovi heidän joukkoonsa?? Ja varsinkin jos kyse on lapsista niin siinä ei tarvita paljoa ärsyttääkseni tai jos joudun kokoajan toistamaan. Kyse ei ole mistään hyväntahtoisista neuvoista vaan ihan muista asioista ja sanon myös usein mikä ärsyttää enkä vaan oleta että ajatuksiani luetaan, sekin on väärinkö?? Olen muutenkin hemmetin kova reflektoimaan kaikkea, minusta ei putkiaivoa saa tekemälläkään. En reflektoi liikaa mutta jos saan jonkun käsittämättömän raivarin, pillastun tai muuta niin aina mietin että miksi ja että mitä voisin jatkossa tehdä toisin koska ei se ole mukavaa kellekään. Ja pyytelen anteeksi, usein, siis aina kun vähänkin koen olevani osallisena johonkin. En muista onko minulta koska viimeksi pyydetty anteeksi. Eli olen kaiken pahan alku ja tämä osoittaa juuri sen? Sitä eivät minun läheiseni harrasta, eli se on yksipuolista kyllä ja valitettavaa ja kuluttavaa. Minä ihan oikeasti yritän aina olla parempi ihminen, en toki aina onnistu tai osaa MUTTA MIKSI KAIKKIEN YLEINEN OLETUS KUITENKIN ON ETTÄ MINUSSA ON AINA VIKA/VIKAA?? Kun itse olen tullut jo siihen tulokseen että korteissani on jotain vikaa. Silti tämä kulunut neuvo, katso peiliin,kai kaikki nyt minun tilanteessani olisivat niin tehnyt? Ei kai kukaan oikeasti oleta että jos aina menee sukset ristiin vaikka kuinka yrittää niin vain toisissa on vika, tottaki yritän kokoajan olla parempi kun kerta tämä ei toimi! En pyytänyt neuvo mihinkään pilvilinnoihin. Ja ymmärrän että joillekin kieleni aiheuttaa ihmetystä mutta olen aina ollut tälläinen, voimakas kieli ja voimakkaat sanat. eihän kukaan nyt tällaiseksi synny mutta olen tottunut kiroilemaan kuin merimies, se ei kerro mitään asenteestani, elämästäni, huomionkipeydestäni, ehkä lähinnä iästäni ja siitä ettei ole montaa vuotta kun olin teini. En minä mikään räkivä ketjupolttaja kuitenkaan ole, ollaan vaan miehen kanssa kovia kiroilemaan, that's it. Osaan tietenkin puhua normaalisti silloin kun tilanne sitä vaatii, ei minulla koskaan ole tämän takia ongelmia tullut. Luulin että netissä nimenomaan on ihan sama mitä kirjoittaa.. :D Onko täälläkin muka joku koodi? Mutta sehän tässä ärsyttääkin kun olen oikeasti onnellinen. Ei minulla ole mitään muuta vikaa elämässäni kun perheeni kanssa pari paskaa hommaa ja se, että kaikki painostavat joka suunnasta. Ei se vaikuta arkeeni mitenkään. Sekin tässä ärsyttääkin kun pärjäisin näin ihan hyvin! Miksi on pakko tarvita jokaista ihmistä ympärilleen vain koska sama vedri kiertää? Eikä minulla ole mitään kuorta joka jostain olisi tullut aikanaan, olen ihan normaali ihminen siltä osin. Ei siis mitään peitettävää kuorella, en ole saanut turpaan. Se että olen hyökkäävä usein, kumpuaa siitä, että minut ymmärretään todella usein väärin, siis nytkin oletettiin etten ole omaa osuuttani asioihin miettinyt. Loukkaavaa minusta tuollainen oletus tämäntasoisissa ongelmissa. Kaikki varmasti läheisten kanssaan riidellessään miettivät omaa käytöstään koska en minäkään halua perheestänii eroon mutten siis tätäkään jaksa, tämä kuluttaa liikaa.. Kaikkia.
Saman huomion kirjoitustyylistäsi olen tehnyt kuin Maaru. Hae apua perheesi ulkopuolelta. Voimia asioiden käsittelyyn.
Rankkaa luettavaa :( En sano muuta, kuin hanki apua nyt! Hakeudu juttelemaan jonkun ammatti ihmisen kanssa, juttele puolisosi kanssa. Riidoilla on aina kaksi puolta ja niihin tarvitaan aina kaksi. Ajattele, että huominen on parempi. Ja se ohje, minkä minä ja mieheni saimme hänen mummolta ja papaltaan, oli "elkää menkö koskaan nukkumaan vihaisina". Toimii. Aina jutellaan erimielisyydet ennen nukkumaan menoa. Ei tarvii sit aamua aloittaa kulmat kurtussa.
Toivottavasti saat apua ja pääsisit juttelemaan ihan jonkun ammatti ihmisen kanssa.. Eihän kukaan jaksa jos tuntemukset on tuollaiset.. vaikea tuosta sanoa että kenessä tai missä vika.. Osittain ehkä siinä että sinulla on niin patoutunut huono olo,ettet pysty olemaan onnellinen,niin silloin on vaikea jaksaa ylläpitää ihmissuhteita.. Minusta pitää pystyä nielemään asioita sen verran että tarvittaessa tulee toimeen,mutta rajansa silläkin.. Jos aina sama osapuoli joustaa ja antaa olla ja ei saa loukkaantua jne. Niin käy se raskaaksi eikä se ole oikein.. Ei se ole oikea ihmis suhde jos sinua loukataan ja sinun pitää silti olla mielinkielin,eihän kukaan sellaista jaksa,eikä tarvitse.. Jos olet yrittänyt,mutta toiset ei tule yhtään vastaan ja vain loukkaavat,niin anna olla.. Pidä vaikka hetki taukoa.. Ole pitämättä yhteyttä ja ota aikalisä.. Sittenhän näkee ovatko he valmiita tulemaan vastaan vai onko heille tosiaan aivan sama vaikka häviäisit heidän elämästään.. Minusta on tärkeää että ihminen on onnellinen ja jos joku ihmissuhde aiheuttaa ahdistusta noin kovasti,niin on parempi antaa olla,vaikka olisi sukulainen.. Toivotaan että elämäsi kääntyy uuteen nousuun ja olosi helpottuu.. Jaksamista jatkoon ❤
itsesäälissä on hyvä velloa hetki, mutta muista nousta sieltä sitten kuitenkin pois. kuten sanoit, riitoihin tarvitaan kaksi ja jos tuntuu että kaikkien kanssa menee huonosti, niin kannattais yrittää miettiä sitä omaakin käytöstä ja mikä siinä voi klikata. Näin kokemuksesta, kotiäitinä vähän menettää todellisuudentajua ja sosiaalisia taitoja, jos hengaa pääasiassa kotona. Sillon on aikaa miettiä ja ylianalysoida juttuja ja ne voi paisua omassa päässä isommiksi kuin onkaan. oikeus on kettuuntua toisen käytöksestä kuten miehen, mutta rakentava keskustelu toimii yleensä paremmin kuin "vittu et säkin oot paska"-asenne. tai marttyyriasenne. ja siskosi kanssa ei ole pakko tehdä sopua jos ei huvita, jos toiset painostaa niin ota etäisyyttä heihinkin. Ehkä he jossain vaiheessa taipuvat tai sitten se olet sä, joka on parempi ihminen ja antaa olla. katkeroitua ei kannata , se syö vain ja ainoastaan sun omaa jaksamista ja pilaa sun elämää. ennemmin hyväksyt ihmiset ja tilanteet joita et voi muuttaa, sellaisena kuin ne on. voi ne toisinaan ottaa päähän, mutta ei kannata antaa niiden ottaa valtaa ja pilata iloa elämästä.