pakko kehua välillä sitä kunnallistakin terveyspuolta.

Tapahtui viikonloppuna: Vietimme esikoisemme 5v synttäreitä kun huomasimme kuopuksemme hengityksen ihan pihisevän ja kuivan yskän todella pahaksi. päivystys aika oli loppunut jo kunnassamme ja epäilin korvia. Tiesin myös sen etten pääse ison kaupungin päivystykseen korvaepäilyn takia. Odotimme seuraavaan aamuun ja poika nukkui vieressämme. Aamulla heti yhteys päivystykseen ja aikakin saatiin pika puoliin. Päivystyksessä otettiin heti tilanne vakavasti ja lääkäri sanoi heti että tämä ei nyt jää tähän enkä lähetä teitä kotiin sillä lauseella että seurataan tilanne. Päivystyksessä saimme ensiapua hengitykseen ja lähete isoon sairaalaan jonne illalla menimme. Saimme siis pienen nukkumaan hyvät päiväunet pitkiin aikoihin. Sairaalassa saimme ventoline piippua hengitellä useaan otteeseen ja osastolle päivystyksestä lähdettiin. Vietimme siellä yön tiheässä seurannassa ja saimme aivan ihanaa palvelua sekä hoitoa. Olimme infektio-osastolla koska virus-näytteiden vastaukset eivät olleet tulleet vielä. Nyt olemme jo kotona yhden sairaalayön jälkeen ja avaavat lääkkeet mukana. Nyt vain pitää seurailla pienen hengitystä tarkasti ja tuleeko samanlaisia kohtauksia lisää jos näin aletaan tilannetta tutkia pikkulasten astmana. riskejä ei meillä ole mutta onhan se mahdollista. Tähän loppuun voisi todeta että kyllä ne kunnallisellakin osaavat eikä aina tarvita yksityistä. En nyt halua tästä mitään sotaketjua ja tiedän että kunnalliselta puolelta on vaikea päästä erilaisiin tutkimuksiin. Tämä sopii meille :) Nyt kaikki kunnossa! Aurinkoista viikkoa kaikille tämä sairastupa kuittaa.
3 vastausta