Gallupit

Vaunut

Suosituksia yhdistelmävaunuista?

Pööpötin

Britaxin on ollu hyvät! Meillä smile 3

G

Unet

Näättekö te painajaisia paljon? Itse ollu tosi paljon ahdistavia unia vauvan hoitoon liittyen. Itsellä kolmas lapsi tulossa ja vauvan hoito ei pelota yhtään etukäteen, mietin mistä nämä unet kumpuaa 🤔
Nunu1989
Heippa. Miulla kolmas raskaus meneillään ja yleisesti näen painajaisia ja paljon odotusaikana .. Ei välttämättä liity vauvaan kaikki mutta ollut tosiaan kaikissa ja lienee normaalia 😊
Aino9
Mä näin varsinkin ekassa raskaudessa tosi paljon painajaisia, osa liittyi vauvaan ja osa ei. Muistan osan unista edelleen, vaikka aikaa on kulunut jo 13 vuotta. Toisessakin näin paljon painajaisia, mutta tässä kolmannessa huomattavasti vähemmän. En tiedä mistä johtuu, mutta tosiaan tietyn tyypisiä painajaisia nähnyt vain raskaana ollessa.
G

Miten kertoa raskaudesta vanhemmille?

Hei, minulla ja miehelläni on kaksi vuotta lapsettomuutta takana. Pääsimme lapsettomuus hoitoihin 2020 alku vuodesta, mitään akuuttia ei löydetty eli ns. selittämätön lapsettomuus. Meillä oli ensimmäinen inseminaatio hoito 2021 loppu vuodesta ja se onnistui hyvin. Päädyin raskaaksi mutta ensimmäisessä ultrassa todettiin tuulimuna. Tämän seurauksena olin aivan rikki henkisesti myös fyysisesti... Pääsimme toiseen inssiin 2022 toukokuussa ja kesäkuussa tein positiivisen raskaustestin. Ensimmäisen ultran jälkeen löytyi pikkuisen syke❤️ Nyt menossa rv9+5 olen kertonyt esimiehelleni sekä parille kaverille. Mutta miten/milloin kertoa omille vanhemmille? Kun kerroin äitilleni että käymme lapsettomuus hoitoja niin hän ei ollut ns. tukena eikä ymmärtänyt kyseistä hoitoa koska hänen aikana tehtiin vain lapsia jos on tullakseen. Help me!
Miii86
Ikävää, että vanhempien suhtautuminen lapsettomuushoitoihin ei ole ollut oikein tukea antava. Toivottavasti aika ja ehkä tietokin pehmentäisi suhtautumista asiaan ja voisitte varauksetta päästä iloitsemaan tulevasta lapsesta. Teillä on kuitenkin täysi oikeus, ja vaikeuksien jälkeen ehkä jopa entistä enemmän aihetta, iloita uudesta tulokkaasta ja on myös lapsen etu saada tulla toivottuna perheeseen. Jollei omat vanhemmat asiaan osaa suhtautua, niin muistakaa ettei heidän mielipiteensä ole teidän vikanne tai valintanne, ja jättäkää mielipide omaan arvoonsa - niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Lapsi on kuitenkin syytön eikä ansaitse moista kyseenalaistusta arvostaan, vaan ansaitsee tulla aidosti iloituksi. Te olette myöskin apua hakiessa tehneet täysin oikein, siitä ei kuuluisi muiden kyseenalaisia kommentteja esittää.
Heinävauvan äiti
Hei, todella ikävää, ettei äitisi ole tukenut teidän taivaltanne. Itse ehkä kertoisin nt-ultran jälkeen kuvan kera, kuva tulevasta lapsenlapsesta voi pehmittää sydäntä 💖mutta en itse tieten tahtoen mainitsisi hänelle, miten lapsi on saanut alkunsa, jos se on hänelle vaikea asia. Jos hän erikseen asiasta kysyy vastaisin rehellisesti ja antaisin hänelle luettavaksi jonkun artikkelin aiheesta. Tiedät itse äitisi paremmin, vetoaisiko häneen jonkun henkilön omakohtainen kokemustarina lapsettomuushoidoista vaiko faktapohjainen infoartikkeli. Molempia löytyy varmasti netistä. Tsemppiä!
G

Harja lapselle

Osaatteko sanoa mistä löytyis lapselle 3,5 vuotta (poika) hiusharja? Ollaan käytetty aiemmin äitiyspakkausesta saatua hiusharjaa, mutta jonkin hävis 😄
Moiskan92
Tokmanni, citymarket, prisma, hongkong, lastentarvike kaupat jne.
G

Mitä mieltä pistekaupan tuotteista?

Kertokaahan mitä mieltä olette pistekaupan tuotteista ja vaihtuvuudesta. Itsellä pistää nykyään silmääni vuosi toisensa perään samat tuotteet, vain muutama tuote välillä vaihtuu. Olen ollut jäsen pitkään saadessani lapseni. Vuosia sitten pistekauppa oli tosi kiva, oli hyviä tuotteita ja uusia tuli tiheästi. Nyt on pysyneet monet tuotteet listalla tosi kauan, harvakseltaan tulee uutta, ne ovat usein enemmän pojille suunnattuja. Uusin xtreme-kampanja ei miellytä itseäni yhtään. Nyt tuli ihan kivoja nokkamukeja, tuttia ja pulloa. Itse suosin tytölle tyttömäistä ja pojalle poikamaista. En hae tässä vastauksia siihen miten värejä voi käyttää yhtälailla eri sukupuolille tai siihen onko sukupuolia vaan ihan vain mielipiteitä tuotteista. Tämä oli omani vuosien varrelta..
Katso 3 vastausta lisää
Kiplari
Ei vaihu tuotteet ei.. nokkamukille/tuttipullolle tuteille ei käyttöä extreme kamppis kans iha yht tyhjän kans meille.. pisteet vaan seisoo tuolla kun ei oo mitään mitä tilata.. nyt en jaksa edes koodei naputella kun ei niistä mitään hyödy.. lego kamppis on hyvä mut siinkin käy niin et tavara loppuu jo ennenku koko kamppis on kunnolla alkanu..
Maibbis
Suurin osa tuotteista ollut kaupan jo silloin , kun esikoisen olen saanut. En kaipaa mitään kamppanjoita, joilla koitetaan saada ostamaan vain lisää ja lisää vaippoja, vaan samankaltaisia mukavia tuotteita ihan normipisteillä. Huppupyyhkeet ovat olleet kivoja (aikoinaan kilpikonna ja mustekala) ja kovassa käytössä! Kaipailisin myös isommille tuotteita, esim. laadukkaita puuvärejä, sormivärejä, hamahelmiä tms. Joskus oli jotain magneettijuttuja, ne olisi ollu myös kivoja. Harmi, että jotkut tuotteet vaativat vain tietyn puhelimen/käyttöjärjestelmän, että voi tilata.
G