Aloitanpa uuden ketjun. :)
Rinuda
Onko sinulla kysymyksiä käyttäjälle Rinuda?
Kirjaudu sisään kysyäksesi Rinuda kysymyksiä julkisesti tai nimettömänä.
Meillä ollaan mietitty hiukan turvaistuimen hankkimista jo. Mies kun katsoo pelkkiä numeroita, niin oli jo hankkimassa istuinta ajat sitten. Pojan painon puolesta voitaisiin jo vaihtaa kaukalosta istuimeen, mutta kai lapsen pitäisi jaksaa istua myös? Poika on juuri oppinut istumaan itse, musta vähän tuntuu et on liian aikaisin laittaa istuimeen. Vai miten on? Monet istuimet näyttää olevan sellaisia et täyttää useamman painoluokan kriteerit, onko sellaiset hyviä? Olisi kätevämpää jos pärjäisi samalla istuimella kunnes pelkkä koroke käy.
Mä oon saanu semmosen kuvan et monet täällä tietää jonkin verran näistä asioista, joten kokeillaan osaatteko vastata. :) Eli tilanne tämä, poika nyt puolivuotias, minä pidän vanhempainvapaan kokonaisuudessaan. Pojan isä oli 3 viikkoa isyysvapaalla kesällä. Vanhempainvapaa loppuu maaliskuun lopussa, mutta ajateltiin et jään vielä kotiin pojan kanssa elokuuhun asti. Ja sitten kysymyksiin: Mulla on vakituinen työpaikka. Äippäloma alkoi toukokuussa enkä ehtinyt pitää koko vuosilomaa ennen sitä, joten mulla on nelisen viikkoa lomaa pitämättä. Työnantaja ehdotti et vanhempainvapaan jälkeen olisin töissä lomalla, ja sit vasta jäisin hoitovapaalle. Kai näin voi tehdä, eli on vähän aikaa töissä (kelalle on varmaan se ja sama mitä siellä teen, olenko lomalla vai töissä) ja sitten vasta hoitovapaalla? Vai täytyykö hoitovapaan alkaa heti kun vanhempainvapaa loppuu? Sit isyysvapaasta. Miehellä on siis vielä isyysvapaata jäljellä, ajateltiin et hän pitää sen sit kun mä meen töihin. Onko väliä milloin sitä pitää? Ennen kuin lapsi täyttää 2v muistaakseni, mut muita rajoituksia? Sit sellainen juttu, ja tämä toki riippuu työnantajasta, tai TESistä oikeastaan, mut en haluais kysyä esimieheltä vielä. Eli meillä toiveissa toinen lapsi niin pian kuin mahdollista, ja riippuen siitä miten nopeasti tärppää niin on mahdollista et saadan vielä pikkukakkonen tän vuoden puolella. No jos tosiaan kävis niin, niin tuntuu tyhmältä mennä töihin ja laittaa 1v lapsi hoitoon muutamaksi kuukaudeksi. Silloin olis varmaan fiksumpaa pitää hoitovapaata kunnes seuraava äippäloma alkaa. Koska mulla on vakityö, niin sain palkkaa kolme ensimmäistä kk äippälomalla. Mitenköhän sen asian käy jos en oo töissä välillä, saankohan sit seuraavalla äippälomalla kuitenkin palkkaa vai heti kelalta? Kunnalla olen töissä. Jos olen töissä lomalla niin sekin vissiin vaikuttaa, jos on niin et pitäis olla töissä välillä. Esimies varmaan tietäis, mut en tosiaan viitsi hänelle paljastaa suunnitelmia. Toisaalta on kurjaa työnantajaa kohtaan taktikoida niin et he joutuvat maksamaan mahdollisimman paljon, mut mun palkalla on pakko miettiä näitä asioita, koska mulla ei todellakaan oo varaa olla pitkiä aikoja hoitovapaalla. Olis vaan kurjaa laittaa pientä hoitoon muutamaksi kuukaudeksi. Ja mun työ on kans sellaista et se sotkee asioita enemmän kuin auttaa jos vain piipahdan töissä puolisen vuotta.
Huomenta! Mitäs muiden perjantaihin? Onko joulu jo siivottu pois?
Ikuinen kysymys, milloin ne lapset kannattaa hankkia? ☺ Kertokaa, jos haluatte paljastaa, minkä ikäisiä olitte kun esikoinen syntyi? Entä minkä ikäisiä kun kuopus syntyi? Montako lasta teillä on? Mitkä ovat hyvät/huonot puolet vanhemmuudessa tietyssä iässä?
Huomenta! ☺ Mitäs muiden uudenvuodenpäivään? Mites teillä jaksetaan tänään, valvoitteko myöhään eilen?
Onko täällä jo torstain ketjua joka ei vain näy? No sehän selviää kohta. Mutta mukavaa päivää kaikille!
Huomenta! Ajatella, huomenna on jo joulu. 🎄 Mitäs muitten suunnitelmissa? Viimeiset jouluvalmistelut?
Huomenta kaikille. :D Mitäs suunnitelmia tälle päivälle?
Ne jotka lukee lörppäketjuja tietääkin jo vähän meidän maisteluista. :) Täältä saa aina niin hyviä vinkkejä niin aloitan nyt oman ketjun tälle. Eli, 3kk neuvolassa terkka iski mulle jonkun esitteen käteen, mutta sanoi että koska poika kasvaa niin hyvin rintamaidolla niin meidän ei pidä aloittaa kiinteitä ennen 6kk ikää. Eikä sit puhunut asiasta sen enempää. 4kk neuvolassa lääkäri kysyi että kai me ollaan jo aloitettu maistelu, kun sanottiin että ei, niin hän käski aloittaa. Joten poika aloitti soseiden maistelun kun oli 4kk ikäinen. Nyt ollaan siis syöty soseita muutaman viikon, ensi viikolla pojalle tulee 5kk täyteen. Silloin meillä on myös 5kk neuvola, ja ajattelin puhua asiasta siellä, mutta kokemuksesta tiedän etten välttämättä saa kaipaamani apua meidän terkalta. Asiaan. Maistelu on mennyt tosi hyvin, poika on kiinnostunut ruuasta ja syö ennakkoluulottomasti kaikkea. Poika saa sosetta kerran päivässä, lounaaksi. Alussa sai ihan vähän, nyt syö jo pari ruokalusikallista. Minusta tuntuu, että hän ihan hyvin voisi jo saada kiinteitä useamman kerran päivässä. Ajattelin ensin lisätä aamupalan, ja sitten kun ollaan ehditty kokeilla vähän enemmän eri ruoka-aineita niin myös iltapala. Tämä järjestys siksi että jos reaktioita tulee niin ne toivon mukaan tulisi päivällä. Tavoitteena on jossain vaiheessa viisi ateriaa päivässä. Joten jos voisitte kertoa näkemyksenne / kokemuksia näistä: -miten pian aterioiden määrää voi lisätä, ja miten paljon tän ikäiselle voi tarjota yhdellä aterialla? -miten nopeasti aterioiden määrää voi korottaa tohon viiteen päivässä? -miten nopeasti uusia ruoka-aineita kannatta tarjota? Nyt poika saanut 1-2 uutta viikossa. Ainakin 2-3 päivää syödään samaa ruokaa. -Entä vesi ruokajuomaksi? Minulle on sanottu ettei alle 6kk vauvoille pitäisi antaa vettä, mutta itse haluaisin antaa tilkan vettä ruokajuomaksi. -milloin voi aloittaa sormiruokailun? Vinkkejä? Pojalla on siis valtava ruokahalu, syö edelleen tissiä mooonta kertaa päivässä, ja noin 3 kertaa yöllä. On isokokoinen ikäisekseen, varmasti sekin vaikuttaa nälkään.