Mitä mieltä. Lastenvalvojalla sopimus että isä tapaa lasta joka toinen viikonloppuna. Perjantaina hänen täytyy hakea lapsi viimeistään klo 15 ja sunnuntaina minun täytyy hakea lapsi viimeistään klo 17. Isää ei muuten viikkoisin kuvioissa oikeastaan näy, harvoin käy viikolla katsomassa ja joskus suostuu pitämään maanantaihin asti pyynnöstäni kun on hänen viikonloppu. Hän valehtelee todella paljon että on esim töissä niin paljon minkä takia ei lastaan voi tulla katsomaan. Lupailee tyhjiä että tulee kyllä lastaan katsomaan viikolla, mutta ikinä ei kuitenkaan tule. Aina välillä sanoo että haluaa lastaan nähdä paljon enemmän ja viettää aikaa hänen kanssaan. Nämäkin on kuitenkin vaan tyhjiä lupauksia. Myös kun on hänen viikonloppu on aina äitinsä luona, jossa on kyllä hoitajia lapsille, ja minulle aina ihmettelee miksi olen niin väsyksissä. On myös valmis jättämään muille yöksi tuosta vain lasta, juuri äidillensä tai isoisovanhemmille, joita lapsi näkee ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, kun itse en ole heidän kanssaan tekemisissä. Meillä on todella erilaiset kasvatusperiaatteet, hän ei niin ”välitä” miten lapsi asioihin reagoi jos sanon että ei ole ok viedä isoisovanhemmille yökylään yhtäkkiä sinun viikonlopun jälkeen heti, kun muutenkaan ei sinua näe ja lapsi menee siitä hämilleen vaan kun isovanhempiakin näkee vielä harvemmin. Tämä nyt oli vaan yksi esimerkki. Olen niin stressaantunut näistä valehteluista, tyhjistä lupauksista ja lapsen ”heittelyistä” joka paikkaan. Myös lapsi reagoi aika voimakkaasti aina kun tulee sunnuntaisin kotiin. On todella itkuinen. Onko minulla mitään mahdollisuuksia saada yksinhuoltajuutta? Tai jotain vertaistukea kaipaan. Lapsi 1,5 vuotias.