Homma vähän lähtenyt käsistä enkä enää osaa tehdä juurikaan muuta kuin antaa sitä mitä tyttö pyytää eli maitoa keskiyöllä! Tausta: Tyttö nukkunut yönsä 2kk ikäisestä asti heräämättä öisin. (En laske mukaan korvasärkyä tai hampaiden tuloa) 9kk ikäisenä ei tarvinnut enää maitoa nukuttamiseen eikä yölläkään. Helmikuussa tytön ollessa 1v1kk ikäinen saatiin meidän perheeseen koko kuukauden kestävä sairastelukierre. Ensin oksennustauti, sitten kuume ja uudelleen oksennustauti... Ajattelin, ettei pienestä määrästä maitoa öisin haittaa kun päivisin tyttö ei syö mitään. Viikossa paino laski 12kg yhdeksään kiloon. Tällä hetkellä ollaan sitten jumissa sen maidon kanssa! Vesi ei öisin kelpaa. Herää aina samaan aikaan yöstä huutamaan "maitoo maitoo" . En saa taputtelulla tai silittämällä rauhoittumaan. Kiemurtelee vaan ja potkii. Koitan nostaa syliin mutta rimpuilee pois. Ja kaiken lisäksi tuntuu, että tyttö tekee tätä unissaan. Mielestäni hän raivoaa unissaan vaikka silmät olisikin auki. Hyvät vinkit ovat nyt kultaakin kalliimpia! Heinäkuun 8. päivä on laskettu aika ja olen todellakin aivan pulassa jos tytön yöraivo ei saada loppumaan. Siinä kärsii kyllä kaikkien unet kun esikoinen herättää raivollaan vauvankin. :/ APUA!
Missä minä olen?
Täällä Vanhempien-jutut voit kysyä ja vastata kysymyksiin ja jakaa kokemuksiasi muiden kanssa!
Meillä tyttö nukku ekat 5kk meidän sängyn vieressä omassa kehdossa eikä siirto omaan huoneeseen tuottanut ongelmia ollenkaan. Ehkä siinä mulla meni vikaan kun olen pitänyt 10min sellasena maagisena rajana jonka jälkeen lapsi menee rikki kun se jatkaa huutoaan, joten siinä vaiheessa onlen aina antanut periksi. Tytön yöhuudossa oikein huomasi sen kun itku hetkeksi lakkasi ja oikein aisti sen kun tyttö aatteli "eikö se äiti ny tuukkaan vaikka olen tässä jo tovin rääkynyt. No kokeilen uudelleen" - Ihan sellasta väkisin poraamista se oli.

Mä olen ihan ihmeissäni miten tässä näin hyvin kävi. Tyhmä minä kun olen lykkinyt vaan tuota "unikoulua" ja mieltänyt sen ylityölääksi... Tosiaan tunti huudettiin, seuraavaksi tyttö heräsi kuudelta pölöttämään ja kukahti taas. Tänään noustiin 9:40 . Ei ole tyttö aikoihin nukkunut yli seitsemään. Taisi se oma huutokonsertti väsyttää. :D

Tyttö heräsi klo. 1:21 ja nyt 1:54 hiljeni. Nyyhkintää kuuluu mutta ainakin rauhottui. Kävin kahdesti peittelemässä ja tyttö vaati päästä viereen. Nyt kuitenkin Äiti 1 taapero 0.

Kirjoittaja on poistanut kommentit.
Kirjoittaja on poistanut kommentit.
Kyllä me nyt koitetaan tuota "huudattamista" Meilläkin kun vaan riemastuu entisestään kun menen taputtelemaan. Saas nähdä kuin käy tämä yö. n.1h enää ja tyttö aloittaa huutonsa. Tässä pohdein viittiikö edes mennä nukkumaan siksi aikaa...

J75 Oletko ollut vierellä kuitenkin sen koko huutokonsertin ajan ?

Nyt ei saisi kyllä mennä sieltä missä aita matalin. Mies on kolme viikkoa pois kotoa joten sitä tahtoisi päästä kovin helpolla.. Onneksi on ok-talo niin ei naapurit hermostu. :)