Synnytyksestä nyt 6 viikkoa ja koko tämän ajan olen ihmetellyt tätä jälkivuotoa. Jo sairaalassa vuoto oli tosi niukkaa. Olen siis tottunut vuotamaan kuin seula, ja pitkään. Alle viikossa se pienikin vuoto niukkeni entisestään ja siitä tuli "laihaa". Vuotoa on siis tullut vuorokaudessa siteeseen ehkä parin ruokalusikallisen verran eikä se ole ollut edes kunnollista verta vaan enempi kudosnestettä jossa on seassa vähän verta väriksi. Ainoat kerrat kun tämän kuuden viikon aikana on tullut kunnollista verta on ollut silloin kun peräpukama on puhjennut ja vuotanut. Alkuun oli alavatsalla jonkinlaista jomotusta mutta se lakkasi parin kolmen viikon kuluessa. Sellaista en muista aikaisempien synnytysten jälkeen olleen. Muutamia kertoja, kuten hetki sitten jomotteli hetken menkkamaisesti ja pyyhkäistessä paperiin jäi haalean punainen viiru. Siinä kaikki. Melkein viikon vuoto oli jo täysin poissa. Tätä satunnaista viiruilua on ollut ehkä kolmisen viikkoa. Jälkitarkastus on ensi viikolla, että siellähän kai selviää onko kaikki tullut ulos. Mutta en voi olla ajattelematta että koko jälkivuoto on nyt patoutunut jonnekin tuonne sisuksiin kun ei kerran ole kunnollisena uloskaan tullut. Onko kellään samanmoisia kokemuksia tai ammatillista osaamista moiseen liittyen?
Missä minä olen?
Täällä Vanhempien-jutut voit kysyä ja vastata kysymyksiin ja jakaa kokemuksiasi muiden kanssa!
Esikon aikaan repesin niin et ei tosiaan muutamaan viikkoon tarvinnu istua. Jälkisupistukset oli jäätäviä. Toisesta sain repeämään kai pari tikkiä ja ei haitannut oloa yhtään. Istumaankin pystyi heti. Jälkisupparit vielä karmeampia ku esikosta. Ne oli ihan verrattavissa avautumissupistuksiin. Tästä kolmosesta tuli vaan joku irtolipare jonka yhdellä tikillä laittoi. Meinasi ettei olisi ollut välttämätön. Sekään tikki ei haitannut istumista juurikaan. Mut jälkisupparit oli tosi vaisuja, tuskin edes huomasi.
Neuvolassa hoitaja nyt kirjas jälkivuodon pituudeksi 1vko. Kun sen jälkeen on tosiaan tullu vaan tuhrua. Mut sekin totesi, että saisihan moinen tuhruilu loppua. Ja jos ens viikolla jälkitarkastuksen aikoihin tuhruttaa noin ni se voipi ultralla tarkistaa että mikä sitä aiheuttaa. Synnytyksessä kätilöt kyllä kysyi multa että onko mulle sanottu et olis myoomia kun kohdun suulla oli joku patti joka vuoteli. Et jos siellä on nytkin sellainen joka tuota satunnaista vuotelua tekee.
Vähänkö oon kade noin lyhkäsestä jälkivuodosta! Esikosta kesti 10vkoa. Samoin menetetystä. Keskimmäisestä 5 viikkoa ja nyt ... Noh mene ja tiedä milloin voi sanoa loppuneen. 2 päivää kotiutumisesta vai viime viikolla vai...
No joo. Mä olisin varmaan selvinny koko vuodosta yhdellä siteellä. Siis imukyvyn puolesta. Joutuihan niitä hivenen tahraantuneita siteitä vaihtelee monen monituista. Kun tää tuhruttelu kestäny niin pitkään. Jos ei meinaa vuotaa kunnolla ni loppuis sit kokonaan. Mut ihmettelin mie keskimmäisen jälkeenki ku vuoti vähemmän ku esikosta ja vaan 5 viikkoa kokonaisuudessaan. 2 vikaa pelkkää tuhrua. Menetetystä vuodin taas kuin esikosta aikanaan. Mut menetetystä jäi joku miniräimäle mun sisuksiin ja vaikka lähtikin irti ni koteloitui johkii kohdun suulle viikkokausiksi. Toivon todella, et tämmöinen minimaalinenkin tuhruilu on normaalia. Neuvolassa ei kommentoinu mitään vaikka ihmettelin asiaa.
Miulla ei oo ihan noin niukkaa, mutta kuitenkin niukempaa ku kertaakaan aiemmin. Ei vuoda yönkään aikana ohi, niin ku yleensä on tehnyt. Ei kyllä haittaa ollenkaan 😃