Siinäpä se. :( Mitään lopullista ei oo päätetty (siis minä en oo päättänyt) ja tässä tilanteessa ei olla ekaa kertaa. Nyt vaan on ekaa kertaa tuo kolmas osapuolikin tässä sopassa mukana.. Aiemminkin oon siis joutunut antamaan ukolle tilaa ja aikaa ja aina se on palannu mun kainaloon. Pelottaa vaan että käykö enää niin? Ahdistaa niin maan perkeleesti ja mikään ei oo hyvä. Raskausaikana kaikki kaveritkin teki katoamistempun niin ei tässä oikeen oo ketään kelle puhuakkaan ja ne jotka on niin en nyt viittis olla koko aikaa soittelemas et minä täälä taas hei.. Mä en vaan käsitä mistä saan voimaa ton vinkuintiaanin kans peuhaamiseen? Ja joku helvetin muuttorumba taas, äiti ilmotti ostavansa meille asunnon. Jotain positiivista.. :o
