Melkein kahden vuoden yrityksen jälkeen alkoi tulla oireita, että olisin raskaana. Oksetti, rinnat oli arat ja menkat oli myöhässä. Testin tehtyä sitä ilon määrää, kun testi näytti positiivista. Neuvolassa oli ensimmäinen käynti viikolla 7+4 ja lasketuksi ajaksi saimme 27.10. Lääkärille varasimme ajan, jolloin olisi ensimmäinen ultra. Pari päivää ennen lääkäriaikaa, alkoi verta vuotamaan tihkutellen ja luin asiasta että se voi olla aivan normaalia, mutta kuitenkin oli se tunne ettei kaikki oo hyvin. Lääkäriin mennessä oli jännitys huipussaan ja verenpainekkin siitä kertoi ollen 162/92 ja pulssi pyöri 90:n yläpuolella. Lääkäri alkoi ultralla tutkimaan ja totesi, ettei nähnyt sydämmensykettä ja alkio oli vain 6+3 tai 6+4 vaikka olin viikoilla 9+6. Melkein neljä viikkoa oli siis ollut kuolleena kohdussa. Kolahti ja pahasti, kun oli niin toivottu tämä pienokainen meidän perheeseen. Tuli olo, että minä olen syyllinen tähän kaikkeen, että en ole sopiva kasvualusta pienelle ihmiselle. Olemme yrittäneet elää niin hyvää ja terveellistä elämää, että kaikki menisi hyvin ja silti tuloksetta. Tuntuu että kaikki, jotka eivät halua lapsia, saavat niitä heti kun kerran edes harrastaa suojaamatonta seksiä. Huomenna on aika isompaan sairaalaan varmistamaan että alkioa ei enään ole ja kohtu olisi tyhjentynyt. Eilen illalla alkoikin sitten vuotamaan oikein kunnolla verta, että sieltä se on ulos tulossa. Meinasimme yrittää heti uudestaan kun saamme siihen luvan. Kyllä se pienokainen olisi niin tervetullut tähän perheeseen. Kiitos kun jaksoit lukea, san purkaa ainakin omia fiiliksiä.