Viimeinkin tärppäsi! =)

Hei! Kävin täällä liberon sivuilla joku päivä sitten (en kuitenkaan jaksanut kirjautua sisälle) mutta nyt mun oli pakko sillä mulla on tosi tärkeää asiaa. Me ollaan puolisoni kanssa yritetty toista lasta kohta vuoden päivät. Olisiko silloin aloitettu yrittämään lasta ekan kerran kun esikoinen täytti vuoden eli helmikuussa 2012. Ei me mitään himoisesti tai ahkerasti yritetty "peittoa heiluttaa" silloin kun teki mieli niin ilta myöhällä touhuttiin lapsen jo nukkuessa. Varmaan 1-2 kertaa kahdessa viikossa teki mieli.Raskaita ja väsyneitä pitkiä päiviä molemmilla kun oli niin ei oikein virtaa riittänyt siihen touhuun. No joka kuukausi salaa toivoin että kuukautisia ei tulisi, että saisi tehdä raskaustestin ja totea että positiivinen testi olisi. Eipä onni suonut mulle testin suorittamista, vaan aina ne menkat tuli. No tässä kuussa kävikin niin, että mulla ei ollut odotuksia juuri lainkaan. Vatsa oli kylläkin pidemmän aikaa tuntunut oudolta ja olo myös erilaiselta kuin tavallisesti eli turvotti mahaa, vatsassa tuntui välillä nipisletyä. Pistin kaiken kuukautisten alkamisen syyksi. Väsymystä oli tullut huomattavasti paljon enemmän, mutta senkin laitoin talvimasennuksen ja työkiireiden syyksi. No kun laskeskelin tässä kuukauden päiviä ja edellisen kuukautisten alkua ja milloin seuraavat kuukautiset pitäisi alkaa, niin sain todeta että jos ei kuukautiset pian ala niin taidanpa tehdä raskaustestin ihan huviseni. Oletin että ei se tulos vielä voi olla positiivinen, kun ei esikoista testatetta tein testin viikko kuukautiset myöhässä ja heti näytti plussaa. tosin silloin oli toinen viiva aika haalea, mutta plussa tulos kuitenkin oli. Eilen eli ti 13.11. tein aamulla testin olin positiivisesti yllättynyt tuloksesta plussaa näytti vaikka menkat myöhässä vasta päivän.
3 vastausta