Voihan ODOTUS!

Siis kamalaa, la:aan on vielä ihan hirrrrveesti aikaa mut silti olo on ihan ihmeellinen. Ihan kamalat symfyysikivut ollut, nyt alle viikon ajalla pahentunu niin ettei sängyssäkään pääse kylkeä kääntämään ilman että meinaa parahtaa itkuun, ruoka ei maistu ollenkaan ja vatsa on sekaisin. Olen ollut koko raskauden ajan täysin oireeton, viimeisimmällä lääkärikäynnillä huhtikuussa kaikki sisältä kiinteää ja paikat ok. Olen elänyt täysin normaalia elämää, käynyt ulkona ja tehnyt töitä viimeiseen asti (nyt tosin nauttinut jo muutaman viikon kesälomaa:)). Muutama viikko sitten vauva kääntynyt raivotarjontaan ja ajoittain tuntuu olevan kamalan levoton, varmaan kun tila käy jo sen verran ahtaaksi. Kaikki ystävättäret on synnyttänyt, ihan hirveesti on ollut kavereita ja sukulaisia raskaana ja pitkin alkuvuotta niitä on tupsahdellut maailmaan, viimeisin tuli toissapäivänä, ja nyt olen yksin viimeisenä ketä odottaa. Eise minua haittaa, kivaahan tää omalla tavallaan on mutta nopea ja runsas oireiden ilmaantuminen mietityttää, johtuuko vaan odotuksesta ja "jännityksestä"? vai tapahtuukohan sisällä oikeasti jotain mikä enteilis että lähtö tulisi ajoissa =) Aina kaikki sanoo, että eka menee reippaasti yli ja sitä on tietenkin tullut mietittyä jonkun verran, siksi olen rauhassa ottanutkin enkä ole laskenut viikkoja ennenkuin eilen havahduin että laskettuun päivään on "enää" 5 viikkoa (luulin että 8, olin vähän jäljessä:D). Kivaa on odottaa, mutta mälsää olla vika joka pääsee pitelemään sylissä omaa pientä lastaan, kun kaikki muut ovat jo kokeneet sen onnen hetken..nyyhkis, myönnän oon kade! Mäki haluun jo! :) Viikon päästä on lääkäri, sitä odotellessa kun kuulee että miten se kohdunkaula siellä jakselee ja jokos ois jotain muutosta, ees pehmenny, ainakin ollu alavatsakipuja ja välillä öisinkin niihin herännyt, aamuyöstä supistelee melkeimpä aina mut heittää vaan parit ja sit ei mitään, jatkan kyllä aina uniakin (oon ihan mahoton nukkumaan, ei haittaa vaikka taloo purettais:D). Ois kiva saada aiheesta rupattelua aikaan, muiden odottajien tuntemuksia ja ajatuksia ja kaikkee mitä vaa mieleen tulee! :)
7 vastausta